maanantai 6. joulukuuta 2010

Taikasauva



Saatko kuvan ilmestymään ilmaan kuin tyhjästä?

Heiluta keppiä pystysuunnassa  edestakaisin pöytään merkityn viivan yläpuolella.

Kepin liike tuo näkyviin kokonaisen kuvan.

Valkea keppi heijastaa viivan yläpuolelle heijastettua kuvaa leveytensä verran kerrallaan. Aistijärjestelmämme kuitenkin säilyttää näköhavainnon niin pitkään, että miellämme vaivatta kuvat yhdeksi kokonaisuudeksi.

Kokeile miten kepin heilutusnopeus vaikuttaa havainnon syntymiseen. Millä nopeudella illuusio kokonaisesta kuvasta hajoaa yksittäisiksi merkityksettömiksi valojuoviksi?

Tavallisesti katselemme heijastettuja kuvia valkokankaalta elokuvateatterissa tai luentosalissa. Kuvia voidaan heijastaa myös muille pinnoille, kuten veteen, höyryyn tai sumuun, kunhan ne vain heijastavat riittävästi valoa.

Televisio toimii pitkälti samalla periaatteella kuin valossa heiluva keppi. Televisioruudulle kuva piirretään juova kerrallaan siten, että kuva vaihtuu 25 kertaa sekunnissa. Tällä tavoin alekkaisista viivoista muodostuu yksi yhtenäinen kuva ja peräkkäisistä kuvista muodostuu nykimättömältä näyttävä liike. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti